PUUROSTA

Puuro on ollut monen aamiaispöydässä jo kauan, mutta vasta lähiaikoina suosikkiaamiainen on noussut varsinaiseksi trendiruuaksi. Luin Helsingin Sanomien artikkelin joka käsitteli puuroaihetta siitä näkökulmasta, että onko erilaisten puurojen terveellisyydessä eroja. Artikkelin mukaan parhaimmat vaihtoehdot ovat kaura-, ruis-, ohra- ja neljän viljan puurot, koska niissä on eniten kuitua. Pikapuuroja ei vuorostaan suositella niiden korkean sokeripitoisuuden takia.

“Kokojyväviljan on tutkimuksissa havaittu alentavan verenpainetta, edistävän suoliston hyvää bakteerikantaa ja alentavan diabetesriskiä.”, artikkelissa kerrotaan.

Kuten olen aikaisemminkin hehkuttanut, olen hulluna puuroon ja sen tuunaamiseen. Sen takia on mielestäni täydellistä, että kaurapuuron terveysvaikutukset ovat noin positiivisia! Olen tosissani kun sanon, että joskus iltaisin mietin, että olispa jo aamu ja voisin syödä puuroni. Hahaha.

elovenapuuro
Äitini on opettanut mulle tärkeimmät vinkit liittyen puuron keittämiseen:

PUURO YHDELLE

1dl Elovenan kaurahiutaleita
2dl vettä
1/3 tl suolaa

Jotta puurosta ei tule sementtiä, täytyy se keittää juuri tietyllä tavalla T. äiti.

Ensin laita vesi kattilaan ja lämmöt täysille, lisää suola. Kun vesi kiehuu, heitä sekaan hiutaleet ja pienennä lämpöä. Nyt se toiseksi tärkein asia: ÄLÄ HÄMMENNÄ (ekaks tärkein asia on suola). Laita kansi kattilan päälle hetkeksi ja anna olla noin 1-2 minuuttia, jonka jälkeen kaada mukaan tilkka maitoa ja sekoita. Anna hautua hetken ja nauti!
Ja oikeasti, jos et ole tähän mennessä käyttänyt suolaa puurossa, kokeile sitä. Suola on puuron sydän.

Kivointa puurossa on se, että voit kehitellä sille uusia lisukkeita koko ajan oman mielen mukaan. Jos syö joka aamu kaurapuuroa, voi alkaa helposti kyllästyttämään. Kutsun sitä puuroahdistukseksi. Silloin suosittelen kokeilemaan uusia lisukkeita tai tekemään vaikka tätä tuorepuuroa. Artikkelissa yllätyin kuitenkin siitä, että tieteellisesti tutkitusti keitetty puuro pitää nälkää paremmin kuin tuorepuuro!

Esittelen mun kolme lempparilisuketta, jotka sopivat keitettyyn kaurapuuroon mielestäni parhaiten:

1. Puuro turkkilaisella jogurtilla ja granaattiomenalla

puuro3
2. Puuro pakastevadelmilla, turkkilaisella jogurtilla ja kotitekoisella cashew-maapähkinävoilla

puuro1
3. Puuro mustikoilla, tyrnimarjoilla ja kookoslastuilla

tokapuuro
Suosittelen kokeilemaan! Turkkilainen jogurtti on ehdoton suosikkini, idean sain Vanhan Ylioppilastalon edessä olleesta pop-up Puurobaarista, jossa sitä tarjottiin yhtenä tuunakkeena puuroihin. Marjoista saa ihanan kirpeän vivahteen ja aamun vitamiinit, kun taas maapähkinävoi on muuten vaan aivan syntisen hyvää.

Ihania puuroaamuja. x

9

Poimintoja sinulle

7 thoughts on “PUUROSTA

  1. Pingback: Aamupuuro | 365 days with Ida

  2. Pingback: VÄLIPALALLA: KOOKOS-CHIAPUURO | Katri

  3. Pingback: VÄLIPALALLA: KOOKOS-CHIAPUURO | Musla

  4. Pingback: SUOLAINEN PUURO | Katri

  5. Pingback: SUOLAINEN PUURO | Musla

  6. Pingback: HERÄTYS | Musla

  7. Pingback: HERÄTYS | Katri

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *